Miten estää pyörävarkauksia?
YLE uutisoi, että vuonna 2020 poliisin tietoon tuli vajaat 24 000 varastettua pyörää.
Määrä on ennätyssuuri. Syyksi tälle epäiltiin pandemiaa: ihmiset liikkuivat aiempaa vähemmän ulkona, jolloin pyörävarkailla oli enemmän aikaa ja tilaa rellestää. Lisäksi pyörät ovat kallistuneet niissä olevien ominaisuuksien vuoksi eli ajan kuluessa pyörävarkaudet tulevat aina vain kalliimmiksi meille matti meikäläisille. On kuitenkin kaksi helppoa tapaa estää pyörävarkauksia:
1. Hanki kunnon lukko ja käytä sitä oikein
Yksi helppo tapa estää pyörävarkauksia – ja aiheuttaa hämärähemmolle harmaita hiuksia – on hankkia kunnon lukko ja käyttää sitä oikein. Valitettavan usein pyörä lukitaan väärästä paikasta ja vieläpä niin heppoisin menetelmin, että kulkupeli on jo muutamassa sekunnissa ehtinyt vaihtaa omistajaa.
Mutta ei ongelma ole yksin pyöräilijällä. Pyörävarkaudet esimerkiksi työllistävät poliisia ja hidastavat päästötavoitteiden saavuttamista. YLEn uutisessa myös mainittiin, että vuonna 2020 vakuutusyhtiöt maksoivat varastetuista pyöristä korvauksia yhteensä 11 miljoonaa euroa. Lisäksi pyöräilyn tuomat rahanarvoiset terveyshyödyt menetetään, ja lasku siirtyy yhteiskunnalle. Hintalappu on aivan valtava. Ja jos pyörät katoavat telineistä, hallituksen voi olla todella vaikea saavuttaa tavoitettaan kasvattaa kävelyä ja pyöräilyä 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
2. Käytä runkolukittavaa pyörätelinettä
Toinen helppo tapa, miten estää pyörävarkauksia, on tarjota pyöräilijälle käytettäväksi runkolukittava pyöräteline. Silloin pyörä voidaan turvallisesti lukita rungosta kaarilukolla kiinteään esineeseen.
”Helpoin tapa saavuttaa tavoitteet ja tukea pyöräilijää on asentaa laadukkaita runkolukittavia pyörätelineitä.”
Tässä vaiheessa pallo siirtyy päättäjille, arkkitehdeille, infran suunnittelijoille sekä monille muille, sillä kuluttaja ei voi päättää, millainen pyöräteline tönöttää kirjaston tai juna-aseman pihalla. Helpoin tapa saavuttaa tavoitteet ja tukea pyöräilijää on asentaa laadukkaita runkolukittavia pyörätelineitä. Suunnittelu on avainasemassa sillä myös pyöräparkin sijainnilla on merkitystä: näkyvä ja vilkasliikenteinen paikka tarjoaa varkaalle vähemmän näkösuojaa ja työrauhaa tehdä pahojaan.
Eli miten estää pyörävarkauksia: hanki kunnon lukko ja käytä sitä oikein sekä käytä runkolukittavaa pyörätelinettä. Turvallinen pyöräpysäköinti voi onnistua yhteistyön avulla. Taloyhtiöiden, kuntien, kaupunkien ja liikekeskusten tulee panostaa laadukkaisiin runkolukittaviin pyörätelineisiin. Lisäksi pyöräilijältä vaaditaan taitoa ja kärsivällisyyttä lukita pyörä oikein. Yhteistyöllä riski menettää pyörä ammattivarkaalle pienenee huomattavasti – samoin kuin yhteiskunnan kulutkin.